Sekä kaliumin puute että sen liiallinen määrä elimistössä voivat vaarantaa kissasi terveyden. Pelkkä häiriön toteaminen ei kuitenkaan riitä perusteeksi lisäravinteen aloittamiselle. Tilannetta on parasta selvittää tutkimuksilla, kuten verikokeilla (elektrolyytit ja munuaisarvot, joskus myös hormonipitoisuudet) sekä EKG-tutkimuksella. Sen jälkeen sopivat valmisteet voidaan ottaa käyttöön eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti. Tässä artikkelissa käsitellään hypokalemiaan eli veren liian pieneen kaliumpitoisuuteen liittyviä sairauksia.
Kaliumin puute – milloin sitä voi esiintyä?
Kaliumin puutteesta puhutaan hyvin usein kotona valmistetun BARF-ruokavalion yhteydessä. Tämä liittyy munuaisten toimintahäiriöihin, joita kaliumpitoisuudeltaan epätasapainoinen ruokavalio voi aiheuttaa. Tieto siitä, että kaliumia saadaan pääasiassa lihasta ja sisäelimistä, ei yksin riitä, sillä valmiin ruokavalion lopullinen kaliumpitoisuus voi vaihdella käytettyjen lihojen ja sisäelinten, ainesosien keskinäisten suhteiden sekä lisäravinteiden mukaan. Natriumin ja kaliumin välinen suhde on erittäin tärkeä. Kaliumin puute ei aina johdu väärin koostetusta ruokavaliosta. Syynä voi olla myös elektrolyytin tavallista runsaampi erittyminen virtsaan (esimerkiksi kroonisen munuaissairauden yhteydessä) tai pitkittynyt ripuli tai oksentelu. Hypokalemia todetaan usein myös silloin, kun kissa syö yleisesti liian vähän esimerkiksi ruokahaluttomuuden, stressin tai ruoansulatuskanavan sairauden vuoksi. Myös lisäravinteen annoksen virheellinen laskeminen on vaarallista. Ruokavalion kaliumtäydennykseen käytetään tavallisesti kaliumsitraattia, kaliumglukonaattia tai kaliumkloridia. Muiden elektrolyyttien määrät on otettava huomioon, ja valitun valmisteen sisältämän puhtaan alkuainekaliumin määrä on laskettava tarkasti (1 g kaliumglukonaattia ei ole sama asia kuin 1 g kaliumia). Munuaissairaille kissoille annetaan kaliumlisää seuraten samalla veren kaliumpitoisuutta säännöllisin verikokein.
Hypokaleeminen polymyopatia
Elimistön kaliumin puute johtaa usein hypokaleemiseen polymyopatiaan. Sairailla kissoilla todetaan yleistä heikkoutta sekä luustolihasten jäykkyyttä ja kipua. Tämän vuoksi ne saattavat vältellä hyppäämistä korkeammille paikoille ja liikkumista. Tyypillinen oire on myös kaulan taipuminen alaspäin rintaa kohti. Vaikea sairausmuoto voi lamauttaa hengityslihakset. Syitä ovat ruokavalion kaliumin puutteen lisäksi kilpirauhasen liikatoiminta, hyperaldosteronismi, pitkittynyt ripuli tai oksentelu, liian runsas nestehoito sekä kaliumin menetystä aiheuttavat nesteenpoistolääkkeet. Tila kehittyy tavallisesti kroonisen munuaissairauden seurauksena, kun eläin menettää virtsan mukana runsaasti kaliumia.
Hypokaleeminen nefropatia
Jos elimistön kaliumin puute jatkuu pitkään, munuaistiehyiden toiminta voi häiriintyä ja munuaiskudokseen voi jopa kehittyä muutoksia. Seurauksena voidaan todeta tubulointerstitiaalinen nefriitti ja munuaisten toiminnan heikkeneminen (hypokaleeminen nefropatia). Tila liittyy usein virtsaa happamoittavia yhdisteitä sisältävään ruokavalioon.
Liian vähän kaliumia – sydänongelmia?
Kalium on elektrolyytti, jota tarvitaan sydänlihaksen normaaliin toimintaan. Kaliumin puutteen yhteydessä EKG:ssä on havaittu sydämen rytmihäiriöihin viittaavia muutoksia.
Kalium vaikuttaa myös ruoansulatuskanavan toimintaan
Kuten edellä todettiin, kalium on välttämätön lihasten normaalille toiminnalle. Luusto- ja sydänlihaksen lisäksi se vaikuttaa ruoansulatuskanavan sileään lihaksistoon. Liian pieni kaliumpitoisuus voi siksi heikentää suolen liikkeitä ja aiheuttaa ummetusta, ruokahalun heikkenemistä ja yleistä heikkoutta.
Kaliumin puute ei siis johdu ainoastaan epätasapainoisesta ruokavaliosta. Oikein koostettu ruokavalio on kuitenkin erittäin tärkeä elektrolyytti- ja happo-emästasapainon ylläpitämiseksi sekä lihaksiston normaalin toiminnan turvaamiseksi.
Lähteet
- DiBartola, S. P. (2001). Management of hypokalaemia and hyperkalaemia. Journal of Feline Medicine and Surgery, 3(4), 181–183. https://doi.org/10.1053/jfms.2001.0147
- Dow, S. W., LeCouteur, R. A., Fettman, M. J., & Spurgeon, T. L. (1987). Potassium depletion in cats: Hypokalemic polymyopathy. Journal of the American Veterinary Medical Association, 191(12), 1563–1568. https://doi.org/10.2460/javma.1987.191.12.1563
- Dow, S. W., Fettman, M. J., Smith, K. R., Hamar, D. W., Nagode, L. A., Refsal, K. R., & Wilke, W. L. (1990). Effects of dietary acidification and potassium depletion on acid-base balance, mineral metabolism and renal function in adult cats. The Journal of Nutrition, 120(6), 569–578. https://doi.org/10.1093/jn/120.6.569
- Williamson, B. (2026). Feline hypokalemic polymyopathy. MSD Veterinary Manual. Merck & Co., Inc.