Jodi kuuluu hivenaineisiin, mikä tarkoittaa, että koiran elimistö tarvitsee sitä vain hyvin pienen määrän. Tästä huolimatta sen merkitystä ei voi yliarvioida. Pelkkä liha ja sisäelimet eivät BARF-ruokavaliossa riitä kattamaan tämän alkuaineen tarvetta, joten yleensä tarvitaan lisäravinnetta, mieluiten luonnollista alkuperää oleviin ainesosiin perustuvia valmisteita. On tärkeää muistaa aina laskea omalle koiralle sopiva annos tarkasti FEDIAF-ohjeiden ja NRC-normien perusteella, sillä sekä jodin liiallinen saanti että sen puute voivat olla terveydelle vaarallisia.
Mitä tehtäviä jodilla on?
Jodi on ennen kaikkea kilpirauhashormonien, kuten tyroksiinin (T4) ja trijodityroniinin (T3), ainesosa. Näillä hormoneilla on elimistössä monia tärkeitä tehtäviä. Ne vastaavat normaalista lämmönsäätelystä ja säätelevät aineenvaihduntaa. Niiden merkitys lisääntymisprosesseissa on välttämätön. Ne osallistuvat myös verenkierto- ja lihasjärjestelmän toimintaan. Ne ovat erityisen tärkeitä nuorille eläimille, sillä ne varmistavat asianmukaisen fyysisen ja psyykkisen kasvun ja kehityksen. Tämä liittyy niiden vaikutukseen aivolisäkkeeseen ja sukurauhasiin. Niitä tarvitaan myös kudosten erilaistumiseen ja kypsymiseen. Jodi auttaa lisäksi ylläpitämään ihon ja turkin hyvää kuntoa.
Veren jodipitoisuuden säätely
Kilpirauhanen ottaa jodia säännöllisesti talteen aktiivisen kuljetuksen avulla. Tämän mekanismin ansiosta jodin saannin ollessa riittävää sen virtaus pysyy suunnilleen vakiona, vaikka veriplasman jodidipitoisuus vaihtelee. Aivolisäkkeen erittämä tyreotropiini eli kilpirauhasta stimuloiva hormoni (TSH) osallistuu myös kilpirauhassolujen jodinoton säätelyyn. Kilpirauhashormonien toimintaa säätelevät lisäksi välittäjäaineet, hormonit ja entsyymit keskushermostossa, aivolisäkkeessä, verenkierrossa ja ääreiskudoksissa.
Onko lisäravinne tarpeen?
Jodin tarve riippuu koiran fysiologisesta tilasta ja ruokavaliosta. Tarve kasvaa imettävillä nartuilla, sillä elimistöstä poistuu maidon mukana noin 10% tästä hivenaineesta. Ruokavalion osalta jodia on saatava enemmän silloin, kun se sisältää suhteellisen paljon struumaa aiheuttavia aineita eli goitrogeeneja, jotka heikentävät jodin imeytymistä ja häiritsevät kilpirauhasen toimintaa. Niitä sisältävät herneet, maapähkinät, soija ja pellavansiemenet. Jodilisä on usein aiheellinen myös silloin, kun ruokavaliossa on liikaa tiettyjä kivennäisaineita, kuten arseenia, bromideja, fluorideja, kobolttia, kaliumia, kalsiumia tai mangaania. Eläimen tarvitsema asianmukainen jodimäärä on parasta määrittää FEDIAF-ohjeiden ja NRC-normien perusteella. Sairaiden eläinten kohdalla on parasta keskustella eläinlääkärin kanssa, jotta voidaan välttää esimerkiksi muiden lisäravinteiden tai lääkkeiden kanssa syntyvistä yhteisvaikutuksista johtuvat haittavaikutukset. Jodia lisättäessä ruokavalioon annos ylittyy helposti, koska usein käytetään luonnollista alkuperää olevia valmisteita, tavallisimmin Kelp-levään perustuvia tuotteita, joiden jodipitoisuus voi vaihdella erästä toiseen. Siihen vaikuttavat muun muassa keräysaika ja -paikka, vesistön saastumisaste sekä se, mistä levän osasta valmiste on peräisin. Siksi pakkauksen koostumustiedot on aina luettava huolellisesti.
Ravinnon jodilähteet
Liha ja sisäelimet ovat kohtalaisia jodin lähteitä ruokavaliossa, eivätkä ne yksin riitä kattamaan jodin tarvetta. Runsaampia lähteitä ovat merikalat, kananmunat ja jodioitu suola. Hyvin usein käytetään Kelp-merilevään perustuvia lisäravinteita, joiden jodipitoisuus on erittäin suuri mutta, kuten edellä mainittiin, myös vaihteleva.
Mitä liian vähäinen jodin määrä ruokavaliossa aiheuttaa?
Jodin puute ruokavaliossa häiritsee kilpirauhasen toimintaa ja vähentää T3- ja T4-hormonien tuotantoa, mikä johtaa kilpirauhasen vajaatoimintaan, jota todetaan koirilla melko harvoin. Sitä voi kuitenkin esiintyä koirilla, jotka saavat BARF-ruokavaliota ilman lisäravinteita tai riittämättömän lisäravinteen kanssa, ja tällaisia tapauksia on vahvistettu. Tällöin havaittiin kilpirauhaslohkojen molemminpuolista suurenemista ja lievää painonnousua. Kun ruokavalion jodinsaanti korjattiin asianmukaiseksi, kilpirauhasen toiminta palautui normaaliksi. Tiineen tai imettävän nartun ruokavalion liian vähäinen jodimäärä voi aiheuttaa jälkeläisille kehityshäiriöitä.
Voiko jodia saada liikaa?
Valitettavasti jodin yliannostus on helppoa, jos lisäravinteita käytetään huolimattomasti. Liian suuri pitoisuus voi myös aiheuttaa kilpirauhasen toimintahäiriöitä ja vajaatoimintaa. Oireet eivät aina näy heti. Ne riippuvat eläimen iästä ja terveydentilasta sekä annoksesta ja siitä, kuinka pitkään elimistö on altistunut liialliselle jodille. Oireita ovat apatia, aktiivisuuden väheneminen, ruokavaliosta riippumaton painonnousu ja heikentynyt kylmänsietokyky. Myös turkin kunto huononee. Jodin yliannostus voi olla erityisen vaarallista pennuille, joiden hormonijärjestelmä on erittäin herkkä.
Lähteet
- Wedekind, K. J., Yu, S., Kats, L., Paetau-Robinson, I., & Cowell, C. S. (2010). Micronutrients: Minerals and vitamins. W M. S. Hand, C. D. Thatcher, R. L. Remillard, P. Roudebush, & B. J. Novotny (Eds.), Small Animal Clinical Nutrition (5th ed., Chapter 6). Mark Morris Institute.
- Lim, S., Sohn, S.-J., & Hong, Y.-J. (2026). Case report: Diet-associated iodine-deficiency goitrous hypothyroidism in a dog: A longitudinal clinical, endocrine, and ultrasonographic evaluation. Frontiers in Veterinary Science, 13, Article 1761152.
- Castillo, V. A., Lalia, J. C., Junco, M., Sartorio, G., Márquez, A., Rodriguez, M. S., & Pisarev, M. A. (2001). Changes in thyroid function in puppies fed a high iodine commercial diet. The Veterinary Journal, 161(1), 80–84.