Seleeni - Se

Seleeni on keskeinen antioksidantti – se on osa glutationiperoksidaasientsyymiä ja muodostaa yhdessä E-vitamiinin kanssa suojan, joka suojaa solukalvoja vaurioilta [1] [2]. Se on myös välttämätön kilpirauhashormonien muuntumiselle (T4 → T3 seleeniriippuvaisten dejodinaasientsyymien avulla) ja tukee immuuni- sekä lisääntymisjärjestelmää. NRC:n suositus aikuiselle koiralle on MR 35 µg, RA 87,5 µg / 1000 kcal ME (yläraja SUL 500 µg); kissalla RA on 75 µg / 1000 kcal ME [1].

Mistä sitä saa: Parhaita lähteitä ovat munuaiset, ja sen jälkeen maksa, punainen lihasliha ja merikalat (pienet lajit – sardiinit, kilohailit, silakat – ovat parempia kuin suuret petokalat) [1]. Kananmunat ovat arvokas lisä. Huomautus: laskurin seleeniarvo sisältää suuren virhemarginaalin, koska raaka-aineen seleenipitoisuus riippuu alueesta ja rehusta – esimerkiksi Puolan maaperä on köyhää seleenistä, joten puolalainen liha voi olla seleeniköyhää [2].

Puutos: Esiintyy harvoin yksinään – yleensä se kulkee käsi kädessä E-vitamiinin puutteen kanssa. Se johtaa vastustuskyvyn heikkenemiseen, turkin huononemiseen ja äärimmäisissä tapauksissa kardiomyopatiaan [2]. Kissat, joita ruokitaan yksipuolisesti pelkällä siipikarjalla ilman munuaisia ja kalaa, ovat erityisessä vaarassa.

Liikasaanti: Seleeniä ympäröi kapea turvallisuusväli. Pitkäaikainen yliannostus ravintolisillä johtaa selenoosiin: tyypilliseen valkosipulin hajuun hengityksessä, turkin himmentymiseen ja massiiviseen irtoamiseen, kynsien haurauteen ja epämuodostumiin sekä maksavaurioihin [3]. Luonnollisista lähteistä (munuaiset, kala) yliannostus on käytännössä mahdotonta – riski syntyy vain ravintolisien käytöstä. Kissalla virheen tekeminen on helpompaa pienen ruumiinpainon ja hyvin pienten annostusten vuoksi, vaikka tutkimukset osoittavat, että kissan lajikohtainen seleeninsietokyky on vähintään yhtä hyvä kuin koiralla [4].

Mitä tulee huomioida

Seleeni ja E-vitamiini toimivat yhteistyössä – monityydyttymättömiä rasvahappoja (rasvainen kala, kalanmaksaöljy) sisältävässä ruokavaliossa molempien ravintoaineiden tarve kasvaa, joten "normaali seleenitaso" ei välttämättä riitä, jos E-vitamiinin saanti on liian alhainen [1]. Merikaloja usein syötettäessä osa seleenistä kuluu elohopean sitomiseen. Paras strategia on luonnollisten lähteiden monipuolisuus: säännölliset munuaiset, lihan vaihtelu ja satunnaiset pienet merikalat. Jos ravintolisä on välttämätön – käytä vain selenometioniinia tai seleenihiivaa mikrotasoisina annoksina, ei koskaan natriumseleniittiä, ja mieluiten ravitsemusterapeutin konsultaation jälkeen [5].

Lähteet

1. National Research Council (2006). Nutrient Requirements of Dogs and Cats. National Academies Press. https://nap.nationalacademies.org/catalog/10668/nutrient-requirements-of-dogs-and-cats
2. Zentrichova V, Pechova A, Kovarikova S (2021). Selenium and Dogs: A Systematic Review. Animals 11(2):418. https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC7915357/
3. Merck Veterinary Manual. Selenium Toxicosis in Animals. https://www.merckvetmanual.com/toxicology/selenium-toxicosis/selenium-toxicosis-in-animals
4. Todd SE, et al. (2012). Selenium status in adult cats and dogs fed high levels of dietary inorganic and organic selenium. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22307479/
5. Hand MS, Thatcher CD, Remillard RL, Roudebush P, Novotny BJ (2010). Small Animal Clinical Nutrition, 5th Edition. https://www.markmorrisinstitute.org/sacn5.html