Jodi - J

Jodi on välttämätön rakennusaine kilpirauhashormoneille (tyroksiini T4 ja trijodityroniini T3), jotka säätelevät aineenvaihdunnan nopeutta, lämmönsäätelyä, sydämen toimintaa ja hermostoa. Se on myös edellytys pentujen ja kissanpentujen normaalille kasvulle ja kehitykselle [1]. Se on yksi harvoista kivennäisaineista, jota raakaruokinnassa maaeläinten lihasta saatavassa ravinnossa on erittäin todennäköisesti liian vähän – se vaatii tietoisen lisäämisen ruokavalioon. NRC:n suositus aikuiselle koiralle on MR 175 µg, RA 220 µg / 1000 kcal ME (yläraja SUL 2750 µg) [1]. Aikuiselle kissalle NRC ilmoittaa korkeammat arvot – MR 320 µg, RA 350 µg / 1000 kcal ME – vaikka osa uudemmista tutkimuksista viittaa siihen, että kissan todellinen tarve voi olla vuoden 2006 suositusta alhaisempi [2].

Mistä sitä saa: Maaeläinten liha ja luut ovat erittäin köyhiä jodista. Käytännössä jodi lisätään ruokavalioon standardoiduista merilevistä (kelp, esim. jauhettu Ascophyllum nodosum), joiden jodipitoisuus grammaa kohden tunnetaan. Satunnainen, "mututuntumalla" annosteltu kuivattu kelp on arpapeliä – erien väliset erot voivat olla jopa kymmenkertaisia.

Puutos: Kaupallisilla ruoilla ruokituilla eläimillä puutosta ei käytännössä esiinny. Se on kuitenkin yleinen ongelma epätasapainoisissa kotiruokavalioissa. Puutos johtaa kilpirauhasen vajaatoimintaan (eläin muuttuu apaattiseksi, hakeutuu lämpimiin paikkoihin, lihoo nopeasti), iho-ongelmiin (kuiva, hauras ja kiilloton turkki) sekä struumaan (kilpirauhasen liikakasvu kaulalla) [1] [3]. Pennuilla ja kissanpennuilla puutos aiheuttaa kehityksen viivästymistä, erityisesti hermostossa. Oireet ilmenevät myöhään, minkä vuoksi jodin saantia ei arvioida eläimen ulkonäön perusteella, vaan se lasketaan tarkasti.

Liikasaanti: Optimaalisen ja liiallisen annoksen välinen marginaali on kapeampi kuin useimpien muiden kivennäisaineiden kohdalla – älä tuplaa annosta "varmuuden vuoksi". Krooninen liikasaanti (useimmiten hallitsemattomasta lisäravinteiden käytöstä) estää paradoksaalisesti myös kilpirauhasen toimintaa, mikä aiheuttaa puutosta muistuttavia oireita [4]. Kissalla liikasaanti on erityisen riskialtista: pieni ruumiinpaino helpottaa kelpin yliannostelua, ja kilpirauhasen liikatoiminta on vanhojen kissojen yleisin endokriininen sairaus – jodia rajoittava ruokavalio voi normalisoida T4-tason suurella osalla sairaita kissoja [5].

Mitä tulee huomioida

Seleeni on välttämätön T4-hormonin muuntamiseksi aktiiviseksi T3-hormoniksi (seleeniä vaativat dejodinaasientsyymit) – seleeni-puutoksen yhteydessä edes oikea jodin saanti ei riitä [1]. Kissalla tasainen, päivittäinen annos on ratkaisevan tärkeä – saannin vaihtelu (välillä ei mitään, välillä suuri annos kalaa tai kelpiä) on huonompi vaihtoehto kuin kohtuullinen mutta vakaa lisäravinteiden käyttö. Varo henkitorvia, ruokatorvia ja kaulan alueen lihaa – ne voivat sisältää teuraseläimen kilpirauhasen jäänteitä, mikä tarkoittaa valmiiden T3/T4-hormonien syöttämistä jodin sijaan. Tämä on erillinen, vakava ongelma (ns. ruokaperäinen liikatoiminta), joka on erityisen vaarallinen kissalle.

Lähteet

1. National Research Council (2006). Nutrient Requirements of Dogs and Cats. National Academies Press. https://nap.nationalacademies.org/catalog/10668/nutrient-requirements-of-dogs-and-cats
2. Wedekind KJ, et al. (2010). The feline iodine requirement is lower than the 2006 NRC recommended allowance. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/19906136/
3. Merck Veterinary Manual. Goiter in Animals. https://www.merckvetmanual.com/endocrine-system/the-thyroid-gland/goiter-in-animals
4. Edinboro CH, Scott-Moncrieff JC, Glickman LT (2010). Feline Hyperthyroidism: Potential Relationship with Iodine Supplement Requirements of Commercial Cat Foods. https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC11149000/
5. Hui TY, Bruyette DS, Moore GE, Scott-Moncrieff JC (2015). Effect of Feeding an Iodine-Restricted Diet in Cats with Spontaneous Hyperthyroidism. https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC4895365/