Fosfori - P

Yhdessä kalsiumin kanssa se muodostaa luuston ja hampaiden tärkeimmän rakennusaineen — noin 85 % elimistön fosforista muodostaa kalsiumin kanssa luuston hydroksiapatiittia [1]. Loput fosforista on elintärkeää jokaiselle solulle: se toimii energianlähteenä (ATP-molekyylien korkeaenergisten sidosten osana), rakentaa DNA:ta ja RNA:ta, muodostaa solukalvojen fosfolipidejä ja huolehtii veren happo-emästasapainosta [1]. Fosfori on niin perustavanlaatuinen ravintoaine, ettei sitä terveellä, lihaa syövällä koiralla tai kissalla käytännössä koskaan puutu — pelkkä fosforin määrä ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Tärkeintä on sen suhde kalsiumiin. Jos laskuri hälyttää ongelmasta, kyse on suurella todennäköisyydellä Ca:P-suhteesta, ei itse fosforista — lue lisää artikkeleista kalsium-fosforisuhde ja Kalsium.

Mistä sitä saa: Lihasliha, sisäelimet (erityisesti maksa ja munuaiset), kala, kananmuna sekä syötävät luut. Eläinperäinen fosfori imeytyy lähes 100-prosenttisesti — tämä on perustavanlaatuinen ero kasviperäiseen (fytaattimuotoiseen) fosforiin verrattuna, jonka imeytyvyys on vain 30–60 % [1].

Puutos: BARF-ruokinnassa puutosta ei käytännössä esiinny — kaikki raakaruokinnan perusraaka-aineet ovat fosforipitoisia [1]. Teoreettiset oireet (lihasheikkous, ruokahaluttomuus, luiden pehmeneminen) liittyvät vain ruokavalioihin, jotka perustuvat pääasiassa rasvaan tai tärkkelykseen, mitä oikeaoppisessa BARF-ruokinnassa ei tapahdu.

Liikaa — suhteessa kalsiumiin: Tämä on todellinen ongelma. Lihaslihan Ca:P-suhde on noin 1:15–1:20, joten ilman kalsiumin lähdettä elimistö joutuu ottamaan puuttuvan kalsiumin luustosta (sekundaarinen hyperparatyreoosi) [2]. Pennuilla luuston epämuodostumia ja murtumia voi ilmetä muutamassa viikossa; aikuisilla demineralisaatio etenee kuukausien ajan huomaamatta [3]. Optimaalinen Ca:P-suhde on koiralla noin 1,2:1–1,4:1 ja kissalla 1,1:1–1,3:1; alle 1:1 suhde on jo haitallinen [1].

NRC-normi

Laskuri muuntaa NRC (2006) -normit 1000 kcal ME kohden. Aikuisen koiran suositeltu fosforin saanti (RA) on noin 750 mg/1000 kcal (vähintään 375 mg) ja turvallinen yläraja noin 4000 mg; aikuisen kissan RA on noin 640 mg/1000 kcal (vähintään 350 mg) [1]. Pelkkää lukua tärkeämpää on kuitenkin pitää Ca:P-suhde optimaalisella välillä.

Lajikohtaiset erot — munuaissairaudet

Kissoilla on huomioitava lisätekijä: krooninen munuaissairaus (CKD) koskettaa suurta osaa ikääntyvistä kissoista, ja liiallinen fosfori nopeuttaa sen etenemistä [4]. Tämä ei tarkoita, että kissat olisivat "herkempiä fosforille" sinänsä — ne ovat alttiimpia sairaudelle, jossa fosforista tulee kriittinen parametri. CKD-tapauksissa (sekä koirilla että kissoilla) merkityksellistä ei ole vain Ca:P-suhde, vaan fosforin absoluuttinen määrä: vähemmän sisäelimiä, kalsiumlisän harkitseminen luiden sijaan (helpompi tasapainon hallinta) ja rasvaisemmat lihat. Tämä on aihe, jota tulee hoitaa yhteistyössä eläinlääkärin kanssa, ei omatoimisesti tasapainottaen. Ikääntyvän lemmikin munuaisarvot (kreatiniini, SDMA, seerumin fosfori) kannattaa tarkistaa vuosittain. Normaalit veren kalsium- ja fosforiarvot eivät sulje pois ruokintavirheitä — elimistö ylläpitää homeostaasia pitkään luuston kustannuksella.

Lähteet

1. National Research Council (2006). Nutrient Requirements of Dogs and Cats, Chapter 7 — Minerals. National Academies Press. https://nap.nationalacademies.org/catalog/10668/nutrient-requirements-of-dogs-and-cats
2. Stockman J, Villaverde C, Corbee RJ (2021). Calcium, Phosphorus, and Vitamin D in Dogs and Cats: Beyond the Bones. Veterinary Clinics of North America: Small Animal Practice. https://doi.org/10.1016/j.cvsm.2021.01.003
3. Böswald LF, Klein C, Dobenecker B, Kienzle E (2019). Factorial calculation of calcium and phosphorus requirements of growing dogs. PLoS ONE. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0220305
4. Stockman J (2024). Dietary phosphorus and renal disease in cats: where are we?. Journal of Feline Medicine and Surgery. https://doi.org/10.1177/1098612X241283355